Hikoilutyypit ja niiden oletetut syyt

Käsien hikoilu

Käsien liikahikoilua pidetään usein omana erillisenä sairautenaan, niin kutsuttuna idiopaattisena hyperhidroosina. Täytyy todeta, että sana idiopaattinen merkitsee lähinnä, että taudin syy on tuntematon. Useimmat ovatkin sitä mieltä, että käsien liikahikisyyden takana on useita eri syitä — sekin on monen tekijän yhteisvaikutusta.

Niissä tapauksissa, joissa liikahikoilu on olemassa heti vastasyntyneenä tai pian sen jälkeen, syyn täytyy olla perinnöllinen — geenihäiriö. Kaikissa muissa tapauksissa varhaiskehityksen ongelmat kuten lapsuusiän painajaismaiset olot tai turvattomuus vaikuttavat ainakin liikahikoilun voimakkuuteen. Tässä vaivassa ei ole voitu todeta mitään aivojen tai keskushermoston välittäjäaineiden häiriötä, toisin kuin sosiaalisessa pelossa. Monet hormonaaliset tekijät voivat kuitenkin vaikuttaa hikoilun määrään.

Kasvojen tai pään hikoilu

Kasvojen hikoilu liittyy usein punastumiseen, muttei aina. Jotkut tutkijat, tri Telaranta muun muassa arvelevat, että lapsuusajan ympäristötekijöissä täytyy olla jonkinlainen häiriö, ehkä yleisimmin oma epäily siitä, ettei ole ollut toivottu lapsi. Joko isä tai äiti eivät ole onnistuneet osoittamaan aitoa rakkautta lasta kohtaan, joka aina vaistoaa tällaisen ilmapiirin.

Kainalohikoilu, hienhaju

Tämä hikoilutyyppi on yleisin. Aikaisemmin tällaista ei oikein kunnolla voinut hoitaa muuten kirurgisesti kuin leikkaamalla kainalosta hikirauhaset pois. Tähän leikkaustyyppiin liittyy kuitenkin pahoja riskejä käteen johtavien hermojen kivuliaista tiloista.

Uusi Lin-Telaranta tyyppinen luokitus ja siihen perustuva Privatix-menetelmä on tuonut merkittävän uuden mahdollisuuden vähentää tätäkin hikoilua turvallisesti. Myös botuliinitoksiinihoidolla voi tätä hikoilua pitää kurissa, tosin pistoshoidon joutuu uusimaan puolivuosittain.

Punastumisen eri muodot

Ujouden puna poskilla

Social anxiety

Useat punastujat ovat olleet ujoja lapsuudessaan ja punastelivat jo silloin. Näillä ihmisillä murrosikä voi vielä lisätä punastumistaipumusta hiukan.

Heillä on usein ollut onnellinen lapsuus, mutta ovat ehkä eläneet eristyneissä oloissa maaseudulla. Kasvatus kotona on ollut usein melko tiukkaa ja muodollista, monilla lisäksi vanhemmat ovat kovasti odottaneet hyvää ja tottelevaista käytöstä. Usein joku muukin perheenjäsen, usein isä tai äiti, kärsii samankaltaisesta punastumisesta. Tätä pidetään herkästi perheen perinnöllisenä ominaisuutena.

Tämä punastumistyyppi on hyvin hoidettavissa STS:llä salpaamalla T2 somuke.

Lehahduspunastuminen tai ristiriitainen punastuminen

Tämä punastumistyyppi ei useinkaan ole ollut vielä ennen murrosikää häiritsevä, vaikka nuorella onkin voinut olla vaikeuksia päästä sisälle kaveripiiriin jo 3-9 vuoden iässä. Hyvin usein kuvioon on kuulunut koulukiusaus tai vaikeus esiintyä luokan edessä, laulukokeista nyt puhumattakaan. Myös opettajat ovat voineet tuntua liian vaativilta ja liian vähän kannustavilta.

Monilla näillä yksilöillä on vaikeuksia solmia seurustelusuhteita vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tyypillinen lehahduspunastuja yrittä luoda kontakteja ja liittyä toisten seuraan, mutta joutuu kerta toisensa jälkeen vetäytymään kiusallisen punastumisen nolostuttamana.

Näitä ihmisiä auttaa hyvinkin paljon stressihermon salpaus tasolle T2 ja osittain T3.

Kasvojen punastuminen ja hikoilu

Nämä ihmiset ovat usein olleet punastujia murrosiässä, mutta sen jälkeen hiljalleen mukaan on tullut hikoiluoireistoa enemmän ja enemmän. Yleensä tämä hikoilu liittyy kasvoihin tai päähän, mutta toisinaan hikoilu on yleisempääkin.

Tällaisella ihmisellä on usein ollut vaikeuksia toisen vanhempansa kanssa varhaislapsuudessa (2-6 vuotiaana), ennen kaikkea tunne siitä ettei ole ollut toivottu lapsi. Tämä tunne on eräänlaista olemassa olon ahdistusta, kuin Hamlet kysyy hän itseltään ”Ollako vai eikö olla, kas siinä kysymys”. Kuitenkaan tällä ihmisellä ei yleensä ole lainkaan tietoisessa muistissaan tällaista ongelmaa, sillä ne tallentuvat varhaislapsuuden tunnemuistiin ja torjutaan syvälle alitajunnan syövereihin.

Vaikka punastuminen onkin keskeisessä asemassa näille ihmisille itselleen, heitä auttaa parhaiten stressihermon salpaus tasolle T3 suoritettuna, koska kun kasvojen hikoilu hoidetaan, vaimenee punastuminen merkittävästi ja yleensä myös potilaan mielestä riittävästi. Tämän hoitotasvan oikea toteutus on hyvin tärkeä näille ihmisille, koska jos tila hoidetaan tasolla T2, seuraa väistämättä kiusallisen kova vartalohikoiluoireisto. Sen sijaan T3 tason toimenpide aiheuttaa varsin vähän vartalohikoiluoireita.

Yhteisiä piirteitä kaikilla punastujilla

Olipa punastumisesi mihin tyyppiin tahansa kuuluvaa, stressihermon salpaus Privatix-menetelmän mukaisesti hyödyttää parhaiten, kun se yhdistetään joko psyko- tai hypnoterapiaan. Terapian myötä opit uuden tavan suhtautua elämään ja käsitellä aikaisemman kaltaisia ongelmatilanteita.

Älä koskaan usko ihmeparanemiseen, niin houkuttelevalta kuin se tuntuukin. Vaikka tunnetkin itsesi parantuneeksi, jäljellä on silti paljon tehtävää ja uutta oppimista eri elämäntilanteisiin suhtautumisessa.

Psyko- tai hypnoterapia yksistään auttaa kiusallisen harvoin sosiaalisten tilanteiden pelossa tai etenkään hikoilu/punastumisoireissa. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että aiheutuneet psyykkiset ongelmatilanteet ovat olleet niin varhaislapsuudessa, että ne ovat tallentuneet vain tunnemuistiin, niin kutsuttuun tilakohtaiseen muistiin. Tähän muistikerrostumaan pääsee käsiksi vain varsin syvässä hypnoositilassa, jossa siihen myös voi periaatteessa vaikuttaa, terapeutin on kuitenkin oltava erittäin kokenut ja viisas. Siinäkin tapauksessa muutokset ovat aika vähäisiä ja epätodennäköisiä. Privatix-menetelmää voi näin ollen pitää parhaana tapana aloittaa hoito: Se katkaisee noidankehän, ja suo psyko- tai hypnoterapialle paremmat vaikuttamismahdollisuudet sen jälkeen.